tiistai 16. lokakuuta 2007

oma koti??

Camilla oli taas eilen (su - ma välisenä yönä) hankala ja nukkui meidän välissä lähes koko yön. Aamulla Kirstin oli hakenut sen viereensä seitsemältä ja nukkuneet melkein kymmeneen. Onneksi nukkuivat! :) Töiden jälkeen kun menin kotiin tuntui, että tulin väärään taloon, kun aupparit teki ruokaa ja tuoksui niin hyvälle. Kotiin tulin neljän aikaan ja ruoka oli valmista seitsemältä. Ruuan odotus tuntui ikuisuudelta ja ehdittiin välissä käydä kaupassakin, mutta oli se sitten hyvääkin. :) Yritin nukuttaa Camillan niin, että se olisi katsellut planeetta-lamppua ja vaan nukahtanut ja aluksi näyttikin siltä, että onnistun, mutta sitten se nousikin ylös ja alkoi pomppimaan. Tunnin nukutuksen jälkeen Tomi tuli auttamaan ja sai sen nukkumaan puolen tunnin nukutuksen jälkeen. Tomin nukutus tosin on erilaista, ei niin "läsnäolevaa". Täytyisi varmaan itsekin harrastaa enemmän tuollaista nukutusta.

Tämä loppu sitten ihan vaan Kirstinille ja Linille, jotta Kirstin ja Lin tietävät, että ajattelen heitä, kun kirjoittelen Kirstin ja Lin ystävällisesti. :) Ja ehkä Kirstin kertoo illalla, jos ovat Linin kanssa lukeneet kirjoitukseni, kun Kirstinin ja Linin nimet on mainittu niin monta kertaa. :D

Ja, ein bisschen auf deutsch also... Es war so nett aus Kirstin und Lin uns kochen. Und es schmeckt sehr gut. :) Aber weil die Mädchen kocht, weiss ich nicht, was ich machen soll. I think that's all for today. It takes too long time to write this in german. ;)